alkuteksti

alkuteksti
Ensimmäiset ylämaankarjan eläimet tulivat Mattilan tilalle Lapinlahdelle Pohjois-Savoon vuonna 2006. Sen jälkeen eläinkanta on laajentunut ja nykyisin laumassa asustaa 40-50 eläintä. Tila on kuulunut alusta asti emolehmätarkkailuun ja on siirtynyt 1.5.2014 alkaen luomutilaksi.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen Mattilan Mini-sonnivasikka

Pääsiäislauantai-iltana syntyi kevään ensimmäinen vasikka. Virkeä poju oppi juomaan ihan "otvailematta". Onnellinen emo  on Mattilan April.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Lankalauantain eläinrikasta pääsiäistä

Lapinlahdella Kiukonmäen laella lunta riittää, vaikka kevät kolkutteleekin jo nurkan takana.Ohessa muutama kuva näin pääsiäisen kunniaksi. Lunta ja ruokaa riittää; lunta vielä puolisen metriä!


Tervepä teille kaverit!

Karjan omia valtateitä pitkin peltoa. Ruokintapaikoille ei aurausta tarvita!


Riki-koira halkoja kantamassa. Tosin keskellä peltoa ei uunipuut paljoakaan lämmitä.
Mattilan Hildur ja April erikoismetsän edessä.
Mattilan musta Lover ja ruskea Lego vieroituksessa navetan siilossa.